Blog
Hyvän mielen blogi
Hyvinvointia, yin joogaa, meditaatiota, kehorentoutusta, hengittelyä ja oivalluksia inhimillisestä ihmiselämästä.
Suorittaminen vs. palautuminen
Selvisi, että on jotenkin yleistä, että burnoutissa juostaan maraton. Siis mikä juttu tämä on? Maratonin juoksu ja juokseminen yleisesti on minunkin mielestäni tosi jees, juoksun itse asiassa sanotaan laukaisevan jossain määrin stressiä, mutta kun kroppa on jo valmiiksi tiltissä, niin auttaakohan siihen kovat sykkeet vai ennemminkin lepo ja palautuminen?
Jos yllä oleva kuulostaa tutulta, niin ei se mitään, et ole ainoa. Tämä tuntuu olevan nyky- yhteiskunnassamme enemmän sääntö kuin poikkeus. Sekin on jees, ihmisiä me ollaan ja painetaan tässä valtavirran imussa helposti samaan suuntaan. Suoritamme, koska paine siihen on liian suuri ja kohta ei enää osata pysähtyä, tai edes haluta.
Ja hei, olen itsekin ollut tämä henkilö ja oikeasti, jään siitä toisinaan nalkkiin edelleen. Ennen olisin juossut karkuun ja niin teinkin, mutta nykyään, kun näin tapahtuu, rullaan maton, meditoin, hengitän ja yritän rentoutua.
En voi olla miettimättä ja esittämättä kysymystä: Mikä meidän ihmiskuntamme on ajanut tähän pisteeseen? Miten me ollaan tässä jamassa, ettei me voida enää olla tekemättä mitään ilman huonoa omaatuntoa. Välillä musta tuntuu, että me tarvitaan lupaa joltain ulkopuoliselta oikeudestamme lepoon ja palautumiseen. Olkoon se sitten lääkäri tai joku muu, jolla on korkea auktoriteetti. Monesti asiat tuntuvat menevän niin pitkälle, että se ”luvan myöntäjä tai määrääjä”, on se lääkäri.
Inspiraatio ja luovuus.
Usein inspiroidun luonnosta, tai vähintään luovuuteni puhkeaa siellä. Se varmaan johtuu siitä, että luonnossa harvoin on kiire, ja se on myös WiFi - vapaata vyöhykettä. Metsässä yhteys löytyy jostain ihan muualta, eikä siihen tarvita puhelimenverkkoa.
Toinen varma inspiraation lähde on musiikki. Toisinaan tulee tarve pitää puhelin kiinni, olla täysin saavuttamattomissa, kuunnellen oldies, but goldies vinyyleitäni. Mikään ei voita vanhan vinyylin soundia. Monesti luovuus ja inspis iskee myös matolla yinin ja meditaation jälkeen. Instagram on myös yksi inspiraation lähde ja haluan pitää sen sellaisena. Seuraan niitä, jotka saa minut inspiroitumaan ja innostumaan. Viimeksi olen inspiroitunut muusikoista/yhtyeistä nimeltään Neil Young, Timo Kämäräinen, The Dreggs ja Kim Churchill, Australialaisten vapaasta elämäniloisesta meiningistä, Kolumbialaisesta sielunsiskostani nimeltään Valentina Castango ja rakkaasta ystävästäni Paula Brownista.
Kaksi viimeksi mainittua liittyy joogapolkuuni ja koko tähän maailmaani.
Opiskellessani Yoga Teacher Traininginssä kaikki me oppilaat kokoonnuttiin ensimmäisenä päivänä Yogashalaan, jossa vietimme yli 233 tuntia yhdessä. Meitä oli muistaakseni 35. Olimme kaikki erilaisia, eri lähtökohdista, eri maista, eri kulttuureista, eri taustoista ja eri ikäisiä. Kenelläkään ei ollut siellä titteliä, tai siis oli tietenkin, mutta niistä ei juurikaan puhuttu. Kaikki me olimme saman arvoisia ja samalla viivalla. Kukaan ei ollut parempi kuin toinen. Kun esittäydyin tervetuloa piirissä, kerroin kuka olen, en mitä teen työkseni. Se ei vaan tuntunut tuovan siellä lisäarvoa sille, kuka olen ihmisenä ja miksi olin elämässäni juuri siinä, missä olin. En musta muidenkaan puhuneen ammateistaan tai esitellyt itseään titteli edellä. Nämä asiat eivät tuntunut kiinnostavan ketään. Outoa.
Myöhemmin olen huomannut (somen kautta), että jotkut olivat julkkiksia, jotkut somevaikuttajia ja kuka mitäkin. Mutta siellä, pienessä Yoga shalassa, Balilla riisipeltojen keskellä, me olimme kaikki samanarvoisia ja samalla viivalla. Huolimatta siitä, minkä ikäisiä me olimme, minkä värisiä olimme, mitä me teimme työksemme, miten arvovaltaisessa asemassa olimme "siviilissä", miten paljon seuraajia meillä oli Instagramissa, miten paljon tienasimme. Me olimme yhtä ja me olimme saman arvoisia. Ja se jos mikä on inspiroivaa.
Anger management!
Uskon, että jokainen inhimillinen ihminen on kokenut jonkinlaista pelkoa joskus elämässään. Varsinkin tämän kuluvan vuoden aikana. Vaikka kuinka yrittää sulkeutua omaan kuplaan, tieto saavuttaa ja jos ei tieto, niin yleinen energia. Ympärillä olevien ihmisten hysteria. Se on ihan okei, pelko on ihan okei, kaikki tunteet ovat ihan okei. Niitä saa olla ja niitä kuuluukin olla, sillä olemmehan ihmisiä.
Valitettavasti olen törmännyt paljon siihen, että jo kotona lapsuudessa on saatu eväät tunteiden käsittelemiselle ja ne menevät kutakuinkin näin: ”älä nyt itke” ”ei saa olla vihainen” ja pahin kaikista ”pelko on heikkoutta” ”täällä selviään vaan vahvat”.
Kaikki ”ikävät” tunteet on opetettu jättämään huomiomatta, tai siis niitä ei saa tuntea. On häpeällistä tuntea pelkoa, häpeää, surua tai ahdistusta.
Työhyvinvointi
Monessa yrityksessä taukojen merkitystä arvostetaan, koska todellisuudessa niiden vaikutus työtehoon on merkittävä. Usein taukojen vähäinen määrä saattaa johtua työntekijän ajatuksesta, että tekee tauon ajan töitä, jotta saa työt tehokkaammin tehtyä ja pysyy aikataulussa. Joillain saattaa olla myös hiukan vääristynyt ajatus siitä että, jos ei ole koko ajan tavoitettavissa tai työpisteellä tekemässä mitään, on laiska tai huono työntekijä. Todellisuus on kuitenkin täysin toinen, sillä taukojen ansiosta työteho kasvaa ja työssä jaksaminenkin on todennäköisempää.
Uneton unelmoija
Tyypillinen tilanne yöllä:
Lapsi on levoton, havahdun hieman siihen. Huomaan, että onpas täällä kuuma. Oikeastaan on vähän vessahätäkin. Täytyykin mennä vessaan. Tulen takaisin ja olen täysin hereillä.
Suljen silmät ja sitten alkaa pukkaamaan ne asiat, jotka siellä mielen syövereissä painoi ja jotka nyt tulisi jotenkin ratkaista. Alan miettimään ja pähkimään, suunnittelemaan ja purkamaan. NOOOOOOOOOUUUU!!!STOOOOP!
Okei! tässä mennään vikaan.
Ja tämän kun mä hokasin, alkoi elämä muuttumaan.
Hengitys! Tuo elämämme suurin mahdollistaja.
Tässä hektisessä maailmassa, jossa nykyään elämme, meiltä odotetaan koko ajan enemmän, nopeammin ja parempia tuloksia. Suoritamme elämäämme aamusta iltaan, kunnes kaadumme sänkyyn ja pahimmassa tapauksessa valvomme yön, sillä elimistömme ei enää pääse palautumaan vaan käy ylikierroksilla.
Kun ihminen on ahdistunut, hän hengittää yleensä nopeasti ja pinnallisesti. Tämä taas saattaa aiheuttaa tai pahentaa muita ahdistuksen fyysisiä oireita, kuten sydämentykytyksiä, rintakipua, vapinaa, pahoinvointia, huimausta tai pääkipua.
Sekä mieltä, että kehoa voi kokeilla hallita erilaisilla hengitys- ja rentoutumisharjoituksilla. Kun todella keskityt hengittämiseen, lähetät aivoillesi viestin siitä, että nyt saa rauhoittua. Aivot taas lähettävät tämän viestin kehollesi, ja kun keho rentoutuu, myös mieli rauhoittuu.
“Medicin is already in you, it`s just covered by loads of shit “- The Story of my life
Eletään vuotta 2015. Istun sänkyni reunalla huonomaineisen kaupunginosan yksiössä. Muutamana edellisenä vuonna ylitseni pyyhkäisi pyörremyrsky ja maanjäristys. Tsunami vei loputkin mennessään. Olen jälleenrakennusvaiheessa. Olen yli 30 vuota. Suurin osa ystävistäni ovat naimissa ja odottavat perheenlisäystä.
Olen ujosti alkanut kuuntelemaan itseäni ja vienoa ääntä, joka sydämeni suunnalta kuuluu.
Kun ei ole mitään menetettävää, voi tehdä mitä vain, voi antautua elämän vietäväksi. Olen vapaa kulkemaan ja kuuntelemaan sydämeni ääntä.
Kuka minä olen? Mikä minun tehtäväni on täällä?
Rentoutuminen
Se mitä tällä hetkellä tarvitsemme, on halaus, hymy ja rentoutus.
Nostan viimeksi mainitun tärkeimpänä, koska tämä väittämä perustuu faktaan.
Olen viime päivinä tehnyt tutkivaa journalismia entisen kollegani avustuksella, joka tuntee googlen paremmin (tai vähintään yhtä hyvin), kuin omat taskunsa. Sieltä selvinneisiin tuloksiin perustuen uskallan väittää, että olemme kipeästi rentousharjoituksen tarpeessa.
Arjessa jaksaminen ruuhkavuosien keskellä
Joogaako joogaohjaaja päivittäin?
Eräs joogaohjaajaystäväni oli huolissaan siitä, ettei hänellä ole aikaa omaan harjoitukseensa.
Tämä on ihan ymmärrettävää, jos ohjaa monessa eri paikassa ja useita ohjauksia päivittäin. Siihen päälle lapset ja heidän harrastukset, läksyt, kaupassakäynnit, siivoaminen ja ruoan valmistus, pyykit ja tiskit. Ihmisiä joogaopetkin ovat ja joskus joutuu tinkimään omasta harjoituksesta. Eihän ole kiva, että siitä omasta hyvän olon jutusta tulee myös suorittamista ja pakkopullaa.
Olen aikaisemmin kantapään kautta itse todennut kuinka tärkeää oma harjoitus on ja pyrin siitä pitämään kiinni. Se, että jatkuvasti on liian kiire ja toistuvasti uhraa oman harjoitteen muulle kiireellisemmälle, voi olla merkki tarkastella arjen kokonaisuutta ja omia rajojaan uudelleen. Onko arjessasi jotain mitä voisi jättää vähemmälle, jotta saisi otettua ajan omalle harjoitteelle ja palautumiselle. Elän itsekin ruuhkavuosia ja se on oikeastaan yhtenä syynä pakottanut minut pysähtymään ja opettelemaan uusia tapoja arjen tasapainottamiselle, niin että kaikille olisi hetki omaa aikaa ja palautumista edes silloin tällöin. Nämä kiireiset ajat ovat opettaneet minut johtamaan itseäni paremmin, tiedostamaan ja löytämään omat rajani ja opettanut myös kauniisti sanomaan ei, jotta tasapainoisempi elämä olisi mahdollista saavuttaa.
Lupaus keväästä - hymy!
Vasemmalla puolella aukeaa mäntymetsä. Kääntäessäni kasvojani sinne kuulen jo lupauksen keväästä. Linnut visertävät ja hymyilen.
Samaan aikaan oikealla puolella pauhaa ruuhkaisesti liikennöity valtatie, jossa parhaillaan hälytysajoneuvo huudattaa pillejään. Kuulen sen, annan sen soida, mitä muutakaan voin. Ei näitä ääniä voi peittää ja miksi pitäisikään, joku saa parhaillaan apua.
Kumpaan suuntaan käännän pään? Kumpaan päin kallistun. Minkä annan viedä huomioni ja keskittymiseni?