Suorittaminen vs. palautuminen
Keskustelin ohjaajaystäväni kanssa yrittäjyydestä ja tästä poikkeuksellisesta ajasta, jossa olemme. Olemme käyneet lukuisia keskusteluita siitä, kuinka vaihtoehtoiset hyvinvointipalvelut (joita tarjoamme) olisivat juuri nyt sitä, mitä ihmiset tarvitsevat. Olemme keskustelleet myös siitä, kuinka uskomme vielä muutaman vuoden kuluttua tilanteen olevan sellainen, että ihmiset tulevat palveluidemme pariin sankoin joukoin voimaan hyvin, palautumaan, rentoutumaan, huoltamaan keho-mieliyhteyttä ja hoitamaan kokonaisvaltaista hyvinvointiaan.
Mutta tällä hetkellä ihmiset eivät ole jostain syystä valmiita pysähtymään paikoilleen, ottamaan vastaan pysähtymistä.
Erilaisille joogatunneille on edelleen kova kysyntä (niin kauan, kun tunnin nimessä mainitaan sana jooga tai yin), ja tämä on todella jees, sillä tarjoamme myös näitä tunteja ja ne ovat yhtä hyvä vaihtoehto rauhoittua ja palautua. Etenkin keholliset, terapeuttiset, healing ja yin tunnit. Kuitenkin joogaohjaajia on paljon ja moni ei ole välttämättä käynyt joogaohjaajakoulutusta (joten tässä kannattaa tehdä taustatyö).
Tutkimme kuitenkin syvemmin, mikä siinä on, että nimenomaan meditaatio ja rentoutustunnit eivät vedä väkeä ja saimme mielenkiintoisia vastauksia siitä, miksi on näin:
”Siellä vaan istuskellaan ja hengitellään, se ei ole tehokasta ajankäyttöä”
”En voi olla paikallaan, se ahdistaa”
”En voi mennä pelkälle rentoutustunnille. Kukaan ei hyödy siitä, etten saa mitään aikaan.”
”On vaikea olla paikallaan”
”Kun pysähdyn, joudun istumaan ajatusteni kanssa, enkä halua, sillä ne ovat pelottavia”
”Voisiko tunnilla tehdä paljon asanoita ja liikettä, en pysty pysähtymään”
”Miten voisin mennä rentoutustunnille, kun kannan syyllisyyttä jo nukkumaanmenostakin, sillä en voi edistää asioita tai olla hyödyllinen silloin kun nukun”
Nämä henkilöt eivät siis olleet koskaan käyneet meditaatio ja rentoutustunnilla. Heille oli vain muodostunut tämä käsitys.
Lisäksi selvisi, että on jotenkin yleistä, että burnoutissa juostaan maraton. Siis mikä juttu tämä on? Maratonin juoksu ja juokseminen yleisesti on minunkin mielestäni tosi jees, juoksun itse asiassa sanotaan laukaisevan jossain määrin stressiä, mutta kun kroppa on jo valmiiksi tiltissä, niin auttaakohan siihen kovat sykkeet vai ennemminkin lepo ja palautuminen?
Jos yllä oleva kuulostaa tutulta, niin ei se mitään, et ole ainoa. Tämä tuntuu olevan nyky- yhteiskunnassamme enemmän sääntö kuin poikkeus. Sekin on jees, ihmisiä me ollaan ja painetaan tässä valtavirran imussa helposti samaan suuntaan. Suoritamme, koska paine siihen on liian suuri ja kohta ei enää osata pysähtyä, tai edes haluta.
Ja hei, olen itsekin ollut tämä henkilö ja oikeasti, jään siitä toisinaan nalkkiin edelleen. Ennen olisin juossut karkuun ja juoksinkin, mutta nykyään, kun näin tapahtuu, rullaan maton, meditoin, hengitän ja yritän rentoutua.
En voi olla miettimättä ja esittämättä kysymystä: Mikä meidän ihmiskuntamme on ajanut tähän pisteeseen? Miten me ollaan tässä jamassa, ettei me voida enää olla tekemättä mitään ilman huonoa omaatuntoa. Välillä musta tuntuu, että me tarvitaan lupaa joltain ulkopuoliselta oikeudestamme lepoon ja palautumiseen. Olkoon se sitten lääkäri tai joku muu, jolla on korkea auktoriteetti. Monesti asiat tuntuvat menevän niin pitkälle, että se ”luvan myöntäjä tai määrääjä”, on se lääkäri.
Minkä takia meille on iskostunut tunne ja tarve, että pitää suorittaa aamusta iltaan, olla tehokkaita ja tuottavia?
Johtuuko se siitä, ettei kerta kaikkiaan vauhtia voi pysäyttää, koska joutuu käsittelemään tunteitaan vai johtuuko se siitä, ettei kestä sitä syyllisyyttä, ettei ole tehokas, koska ei suorita jotain ”hyödyllistä”.
Ja mikä on hyödyllistä? Itsensä loppuun polttaminen vai se, että ottaa itselleen aikaa ja lepää välillä. Hyvällä omallatunnolla?
Tämän kirjoituksen tai minun tarkoitukseni ei ole missään nimessä ottaa kantaa siihen, mikä laji on hyvä ja mikä ei. Mielestäni kaikki liikkuminen on hyvästä. Yksi tykkää toisesta ja toinen toisesta. Kaikki on oikein. Tarkoitukseni on tuoda esiin lähinnä ajatukseni ja kokemukseni siitä, etten yleisesti usko kovasykkeisen, suorituksen auttavan silloin, jos keho on jo muutenkin äärirajoilla. Kaikki liikunta on hyvästä, jos muistaa huolehtia myös tarvittavasta levosta, unesta ja palautumisesta.
Väärinymmärryksiä välttääkseni korostan vielä, että meillä Suomessa on erittäin hyvä ja ammattitaitoinen sairaanhoito ja ilman muuta tarvittaessa heidän vastaanotolle kuuluukin hakeutua tarpeen vaatiessa. Olemme kiitollisia, että saamme täällä näin hyvää hoitoa. Tarkoitan yllä lähinnä sitä, etten usko lääkäreillä ja psykiatreillakaan olevan mitään sitä vastan, että opettelisimme säännöllisesti huolehtimaan palautumisesta, levosta ja rentoutumisesta.
Itse asiassa, voisin kuvitella heidän jopa suosittelevan samaa.
Sitten on olemassa vielä niitä tilanteita elämässä, joihin me ei itse voida vaikuttaa. Tilanteita, joissa asiat menevät totaalisen perseelleen tai tapahtuu jotain traumaattista, pitkäkestoista kuormittavaa, joka vähitellen ajaa loppuun. Tähän aihe on toinen keskustelu. Toki näissäkin tilanteissa auttaa varmasti myös uni, palautuminen ja lepo.
On olemassa sanonta: ”Keho kaipaa liikettä ja mieli pysähtymistä.” Itse sanoisin: Mieli kaipaa pysähtymistä, keho ja mieli - liikettä ja pysähtymistä.
Paljastan loppuun salaisuuden joogatunneista(ni). Jooga on paljon muutakin kuin asana tai fyysinen ”suorite”. Jooga on meditaatiota, hengityksen vapaata virtausta, itsensä kohtaamista, hiljaisuutta, oman kehon kuuntelua ja kunnioitusta. Joogatunneillani on hyvin paljon samaa, kuin meditaatio ja rentoutusohjauksissakin.
Ja sanon vielä sen, ettei kaikille toimi jooga ja meditaatio. Jokaisella on ne omat juttunsa. Haluan vaan lempeästi kirjoituksellani muistuttaa, että seuraavan kerran kun mielesi tekee lähteä suorittamaan jotain nopeasykkeistä, stressaavan päivän päätteeksi, niin mitä jos korvaisitkin (edes muutamaan kerran) tämä jollain liikunnalla tai mieluisella tekemisellä. Näin sykkeesi pääsee laskemaan ja sympaattinen hermosto (stressi, taistele tai pakene, suorittaminen), pääsee levähtämään.
Sinun, eikä minun tarvitse enää taistella ja paeta. Me voidaan vähän jo rentoutua. Minä annan luvan.
Voi hyvin, pus <3
