Selvisi, että on jotenkin yleistä, että burnoutissa juostaan maraton. Siis mikä juttu tämä on? Maratonin juoksu ja juokseminen yleisesti on minunkin mielestäni tosi jees, juoksun itse asiassa sanotaan laukaisevan jossain määrin stressiä, mutta kun kroppa on jo valmiiksi tiltissä, niin auttaakohan siihen kovat sykkeet vai ennemminkin lepo ja palautuminen?

Jos yllä oleva kuulostaa tutulta, niin ei se mitään, et ole ainoa. Tämä tuntuu olevan nyky- yhteiskunnassamme enemmän sääntö kuin poikkeus. Sekin on jees, ihmisiä me ollaan ja painetaan tässä valtavirran imussa helposti samaan suuntaan. Suoritamme, koska paine siihen on liian suuri ja kohta ei enää osata pysähtyä, tai edes haluta.

Ja hei, olen itsekin ollut tämä henkilö ja oikeasti, jään siitä toisinaan nalkkiin edelleen. Ennen olisin juossut karkuun ja niin teinkin, mutta nykyään, kun näin tapahtuu, rullaan maton, meditoin, hengitän ja yritän rentoutua.

En voi olla miettimättä ja esittämättä kysymystä: Mikä meidän ihmiskuntamme on ajanut tähän pisteeseen? Miten me ollaan tässä jamassa, ettei me voida enää olla tekemättä mitään ilman huonoa omaatuntoa. Välillä musta tuntuu, että me tarvitaan lupaa joltain ulkopuoliselta oikeudestamme lepoon ja palautumiseen. Olkoon se sitten lääkäri tai joku muu, jolla on korkea auktoriteetti. Monesti asiat tuntuvat menevän niin pitkälle, että se ”luvan myöntäjä tai määrääjä”, on se lääkäri.