Anger management!

Luultavasti aiheen otsikko saa sinussa aikaan jonkun trikkerin. Lue silti loppuun. Tämä on oivalluttava kirjoitus. Yksi tärkeimmistä.

Viime aikoina olen käynyt vihaa ja pelkoa läpi monesta kulmasta ja vinkkelistä. Käsitellyt läheltä ja kaukaa. Olen oivaltanut näistä tunteista -ja koko aihealueesta. Siitä aion teille nyt kirjoittaa.

Viime vuosi on saanut ihmisissä aikaan paljon tunteita. Osa ei varmasti ole käsitellyt tai hyväksynyt tunteitaan. Uskon, että viimeisen vuoden aikana pinnalla ovat olleet pelko, viha, suru, epätietoisuus.
Olen pohtinut, miten ihmiset käsittelevät tunteitaan näinä haastavina aikoina?

Kerronpa tapahtumasarjan viime viikolta, johon jouduin osalliseksi.

Olin kaupassa. Kiinnitin huomiota vanhempaan pariskuntaan, josta nainen oli selvästi ahdistunut kaupassa asioidessaan. Lehtien ja medioiden otsikot huusivat kilpaa lisääntyneistä tartunnoista, pelko oli vallitseva energia kaupan käytävillä. Ei ihme, että ihmiset ovat peloissaan.

Nainen huusi miehelleen ”et sitten ottanutkaan minulle vuorolappua tiskille, luoden tulenpolttavan katseen mieheensä”. Havaitsin naisen kehonkielestä tärinää, kihisevää vihaa ja pelkoa. Hän kihisi ja tärisi fyysisesti. Omalle miehelle oli kaiketi ”turvallista” purkaa pelkoa ja kiukkua tässä muodossa. En usko, että vuoronumero oli oikeasti syy tähän purkaukseen ja varsinkaan näin vahvaan pelontunteeseen, joka huokui naisen olemuksesta läpi. Mies oli hiljaa ja nöyrä. Hän ei sanonut mitään ja hänen kasvonsa olivat eleettömät. Hänen eleistään havaitsin vain alistumista ja hiukan surua.

Kaupasta lähteissäni satuimme yhtä aikaa parkkihalliin. Mies istui massiivisessa autossaan kuljettajan paikalla. Hänellä oli ohjat ja tämä oli selkeästi hänen valtaistuimensa. Nainen istui viereisellä penkillä.

Tyhjensin ostoksiani autoon. Olin hetkellisesti hieman huonosti asettautunut nostaessani kärrystä ruokakasseja autoon.
Havaitsin takanani ison ajoneuvon ja käännyin katsomaan taakseni, autossa istui kaupasta tuttu pariskunta.
Mies ratin takana heristää nyrkkejään molemmat kädet ilmassa suunnaton viha kasvoillaan. Luen vieressä istuvan naisen kasvoilta sanat miehelleen: “älä nyt viitsi”. Mies avaa auton ikkunan ja huutaa minulle raivoa kihisten: ”Olet edessä, pois tieltä. Etkö ymmärrä, että tukit ajoväylän!!!”. Ennen kuin kerkeän vastaamaan mitään, mies sulkee ikkunan ja jatkaa nyrkkiensä heristelyä ratin takana. Vaimo vieressä suuntaa katseensa häpeillen alas lattiaan.

Minun päiväni oli pitänyt sisällään useita pieniä vastoinkäymisiä, kello oli jo paljon ja minulla oli kiljuva nälkä, kiire kotiin lapsen luokse. Alkoi närkästyttämään. Ensin hävetti, olin saanut osakseni huutoa, olinko toiminut niin huonosti, että olin ansainnut tuntemattomalta ihmiseltä vihanosoituksen ja huudon julkisella paikalla.

Hetken päästä tajusin, tapahtuma ei ollut millään lailla syytäni. Tuo raivon määrä, joka kohdistui minuun, oli kohtuuttoman suuri. Minun ei tarvinnut enää sättiä tapahtuneesta itseäni.
Oma tulkintani tilanteesta oli se, että miehen täytyi päästä purkamaan (vaimonsa häneen kohdistuva) viha, ahdistus ja paha mieli. Se kohdistui nyt minuun. Tuntemattomaan ihmiseen parkkihallissa, jolle oli turvallista räjähtää.

Itse asiassa myös minun oloni helpottui tästä, sillä nyt ymmärsin niin monen ihmisen käyttäytymistä.
Tajusin yhtäkkiä olleeni vastaavassa tilanteessa lukuisia kertoja aikaisemminkin. Etenkin viimeisen vuoden aikana, jolloin ihmiset ovat varmaan kärsineet enemmissä määrin ahdistuksesta, pelosta ja surusta.
Tilanteessa, jossa minua syytetään jostain, vaikka tosiasiassa syy ei olekaan ollut minun.

Tämä oli niin suuri oivallus, että koin suurta helpotusta. Ymmärsin yhden aivan merkittävän tilanteen elämässäni, josta olin pitkään todella pahoillani. Minuun kohdistui vihaa, sillä syyttävän ihmisen elämässä oli melkoinen sekamelska parhaillaan käynnissä. Tästähän minä en silloin tiennyt mitään, oivalsin kaiken vasta myöhemmin. Valitettavasti silloin oli jo liian myöhäistä. Tästä käynnistyi ikävien ja painavien tunteiden sattumusten sarja.

Yllä olevat esimerkit, joista kerroin, tapahtui juuri siitä syystä, että tunteita ei käsitellä. Sitten ne räjähtävät hallitsemattomasti väärissä paikoissa, väärään aikaan ja aivan viattomille ihmisille.

Eräs psykologi, psykoterapeutti – tunnekouluttaja luennoi koulutuksessaan, (meditaatio ja rentoutusohjaus koulutuksessani) vihasta ja siitä, kuinka se tulisi käsitellä, (kuten kaikki muutkin tunteet: huomioida, ottaa vastaan, käsitellä ja hyväksyä). Viha jäi minulle mieleen tästä koulutuksesta. Konkreettisia keinoja vihan purkamiseen on tyynyn hakkaaminen omassa huoneessa, tanssiminen, kehon liikuttaminen, huutaminen täysiä (ei ehkä naapureiden läheisyydessä) ja ylipäätänsä sellaiset keinot, jolla saa kaiken ylimääräisen, negatiivisen ja turhan systeemistään ulos. Turvallisessa ympäristössä, ilman, että mikään elävä vahingoittuu henkisesti tai fyysisesti.

Tunnillani eräs nainen kertoi kokemuksestaan ohjaukseni jälkeen luokalle:

"tuli itku, kun sisälläni on niin paljon pelkoa ja vihaa. Kiitos kun sain lempeästi kohdata ne täällä ja turvallisesti päästää niistä irti."

Vastasin: ”Erittäin hyvä. Itku tarkoittaa usein juuri sitä, että olet päästänyt jostain painavasta, ylimääräisestä irti. Jotain ylimääräistä ja painavaa on juuri poistunut kehostasi. Se on ainoastaan hyvä asia.”

Turvallinen ympäristö tarjoaa mahdollisuuden lempeästi päästää irti tunnelukoista ja tunteista, jotka on patoutunut kehoon lukoiksi.

Olen todella ilmoinen tästä kommentista ja hänen kokemuksestaan. Hän ei ole yksin. Tässä ajassa ihmiset ovat peloissaan, epätietoisia, väsyneitä ja vihaisia. Kansan reaktio näkyy helposti vihana ja toistensa syyllistelemisenä. Suurella osalla ihmisiä on saattanut olla sympaattinen hermosto (stressi, taistele, pakene) aktiivisena pitkiä aikoja. Joillain koko elämän.

Uskon, että jokainen inhimillinen ihminen on kokenut jonkinlaista pelkoa joskus elämässään. Varsinkin tämän kuluvan vuoden aikana. Vaikka kuinka yrittää sulkeutua omaan kuplaan, tieto saavuttaa ja jos ei tieto, niin yleinen energia. Ympärillä olevien ihmisten hysteria. Se on ihan okei, pelko on ihan okei, kaikki tunteet ovat ihan okei. Niitä saa olla ja niitä kuuluukin olla, sillä olemmehan ihmisiä.

Valitettavasti olen törmännyt kohtuuttoman paljon siihen, että jo lapsuudessa on saatu eväät tunteiden käsittelyyn ja ne menevät kutakuinkin näin: ”älä nyt itke” ”ei saa olla vihainen” ja pahin kaikista ”pelko on heikkoutta” ”täällä selviää vaan vahvat, pelko on heikkoutta”.
Kaikki ”ikävät” tunteet on opetettu jättämään huomiomatta, tai siis niitä ei saa tuntea. On häpeällistä tuntea pelkoa, häpeää, surua tai ahdistusta.  

Nämä ovat taas niitä hetkiä ihmisen elämässä, kun tekisi mieli ottaa megafoni ja kiivetä katolle.

Haluaisin tässä kohtaa kertoa sinulle rakas lukija, että pelon vastakohta ei ole rohkeus, se on myötätunto.

Myötätunto itseä kohtaan.

Tällaisia aikoina rakkaus ja myötätunto itseä kohtaan on parasta mitä voit antaa itsellesi ja kaikille ympärilläsi oleville. Se ei tapahdu niin, että päättää nyt vaan olla myötätuntoinen ja kellua vaaleanpunaisessa rakkauden hattarassa.

Se tapahtuu niin, että ottaa itselleen aikaa. Uskaltautuu rohkeasti ottamaan vastaan tunteet ja istua niiden kanssa hyväksyvästi.

Sitten otat käteen kynää ja paperia, kirjoitat itsellesi rakkauskirjeen. Kyllä, luit oikein. Kirjoita itsellesi myötätuntoinen rakkauskirje.

Tähän kirjeeseen kirjoitat rakkaudella ja myötätunnolla ne sanat, jotka haluat sinulle kerrottavan silloin kun olet peloissasi. Mitä sinä haluat kuulla henkilöltä, jota uskot ja joka vakuuttaa sinut silloin, kun itse olet pelon tai ahdistuksen vallassa?

"minä olen tukenasi" "olemme tässä yhdessä, et ole yksin" "minä rakastan sinua ja selviämme tästä yhdessä" "olen tässä tukenasi, enkä ole menossa minnekään" "et ole yksin, me selviämme tästä yhdessä" ”minä rakastan sinua ja sinä selviät kyllä”. Olet itsellesi myötätuntoinen ja rakastava. Nämä sanat eivät kuitenkaan tule ulkopuoliselta, vaan ne tulevat sinulta. Ja toistat niitä itsellesi. Myötätuntoisesti. Niin monta kertaa kuin on tarpeen.

Sen jälkeen luet tämän kirjeen itsellesi. Istu tämän kanssa ja tarkoita jokaista sanaa, jonka kirjoitat. Tarkoita niin kuin se olisi jo totta. Tarkoita niin, kun eläisit näitä tunteita jo. Kun todella uskot ja elät nämä tunteet niin kuin ne olisivat jo totta, niin kehosikin uskoo niin.

Toista, toista, toista aina kun pelkäät ja hiljalleen huomaat, että pelko alkaa hiljalleen haihtumaan ja sisään astuu myötätunto.