Laulaja

Olen keskustellut viime aikoina useamman laulajan kanssa ohjausten jälkeen.

Pystyn hyvin samaistumaan heidän kysymyksiin äänenkäyttöön liittyvissä seikoissa.

Nyt ymmärrän itse asiassa todella hyvin sen, miksi törmään yhä useammin laulajiin näissä koulutuksissa tai ohjauksissani. Olen jo pitkään puhunut hengitysharjoitusten ja toisaalta myös rentoutuksen/läsnäoloharjoitusten hyödyistä laulamisessa ja esiintyessä. Kuinka paljon hyötyjä meditaatio - ja hengitysharjoitukset oikeasti tuovatkaan laulajalle.

Omasta taustastani johtuen mä pystyn samaistumaan ja ehkä juuri siksi kohtaan usein myös laulajia ohjauksissani.

Olin 3 vuotta, kun mut vietiin pianotunneille. Soitin pianoa paremmin kun puhuin. Tai oikeastaan kuulemma lauloin ennen, kun puhuin "maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa". Viisivuotiaana or so aloitin teatterin Aleksanterin teatterissa. Siellä esiinnyttiin, laulettiin ja tutustuttiin eri kulttuureiden soittimiin. Super mielenkiintoista. Lauloin myös kahdessa eri kuorossa. Yläasteella mua ei kiinnostanut enää mikään muu kuin musiikki. Valitsin siis pitkät musat musiikkipainotteisessa koulussa ja olin käytännössä koko ajan joko treeneissä tai lavalla. Kauppiksessa otettiin mun parhaan ystävän kanssa homma haltuun uusissa tiloissa ja bränikässä konserttisalissa. Esiinnyttiin siellä jokaisessa mahdollisessa tilaisuudessa, osallistuttiin myös laulukilpailuihin, ei tosin omasta tahdostamme, vaan opettajien salaa ilmoittamana (me muuten voitettiin). Parikymppisenä lauloin erilaisissa kokoonpanoissa.

Ja arvatkaapa mitä.

Jännitin jokaista esiintymistä aivan perkeleesti. Siis todella paljon! Itse asiassa jännitin myös bänditreenejä.

Mua hirvitti aivan valtavasti se, että mä mokaan ja ihmiset tottakai kuulee sen, minähän laulan mikkiin for god's sake. Ja ne kaikki on tullut kuuntelemaan meitä. Tai mitä jos mun ääni sortuu. Mitä jos ne ei pidä mun äänestä. Pahin pelko oli kuitenkin se, etten muista sanoja, jäädyn tai en osaakkaan stemmaa.

Jatkoin silti, mutta en luottanut itseeni. Heikko itsetunto ja pelko takahuoneessa muistuu elävästi mieleen. Kuitenkin aina, kun pääsin lavalle, jotain tapahtui. Suljin silmät ja päästin irti, ehkä se oli sitä tilanteelle antautumista ja silloin taika tapahtui. Jotain vapautui ja ääni vain tuli jostain. Nautin.

Noihin aikoihin kävin äitini kanssa katsomassa tunnettuja musikaaleja ja joka kerta istuessani katsomossa, koko kehoni kylmillä väreillä, kosketuin kyyneliin. Muistan kuiskanneeni äidilleni "mun kuuluisi olla tuolla" osoitin lavaa.

Kuten huomaatte, en ole siellä.

Se johtuu monesta syystä. Parikymppisenä mun itseluottamus otti turpaan pahasti. Kerta toisensa jälkeen. En uskonut itseeni vähääkään. Jossain kohtaa kadotin itseni, suuntani ja ääneni. En enää uskaltanut laulaa tai olla muutenkaan oikeastaan millään tavalla näkyvissä tai esillä. En laulanut vuosiin.

Miljoonan käänteen jälkeen (reissulla, joka johti mut tähän) uskaltauduin jälleen laulamaan ja tekemään musaa.

Mun läheinen ihminen teki kuolemaa ja hän pyysi mua laulamaan (viimeiseksi jäävillä synttäreillään). Mä lupauduin, mutta en kuitenkaan pystynyt. Sanat takertuvat kurkkuun. Hänen viimeiset sanansa mulle oli "älä soita mulle enää koskaan". En soittanut. Enkä laulanut. Sen jälkeen en ole laulanut. Tai esiintynyt.

Joten aloitin alusta. Itsestäni. Aloin hoitamaan itseäni, kohti omaa ääntäni.

Opiskellessani meditaatio - ja rentoutusohjaajaksi käsiteltiin paljon omaa ääntä. Tässä työssä ääni on tärkein instrumentti. Kuinkas ollakaan, hakeuduin ammattiin, jossa ääni on tärkein instrumentti ja olen ihmisten edessä ohjaamassa. Koulutuksessa tuli aika mennä luokan eteen ohjaamaan. Opiskelukaverini (he ovat edelleen mun voimaihmisiä) oli epäillyt, että mitenhän se Suvi selviää tästä, kun hänellä on niin hentoinen ääni.

Jännitin. Suljin silmät. Hengitin. Rentouduin ja jotain tapahtui.

Kurssikaverit: "Suvi, olet löytänyt äänesi"

Niin todella tapahtui. Olin löytänyt ääneni uudelleen. Olin päätynyt kaikkien käänteiden jälkeen opiskelemaan mielenrauhaa, joka lopulta johti löytämään myös oman ääneni ja itseni siinä sivussa 

Sitä kautta olen löytänyt myös itseluottamuksen, rohkeuden ja rauhan olla esillä ihmisten edessä.

Omalla polullani lähdin etsimään keinoja kehomieliyhteyteen ja nyt reilusti yli kymmenen vuoden jälkeen olenkin löytänyt kutsumukseni ohjata ihmisiä rentoutumaan omaa ääntäni käyttämällä. Tämä tuo minulle suurta merkityksellisyyttä ja jokaisessa ohjauksessa läsnä on rauha, lempeys ja rentous. Ajattelen ihmisten edessä olemisen niin että ohjaan tärkeää asiaa eteenpäin kauttani. Se ei jännitä, se tuntuu oikealta. Samaa ajatusta voisi aivan yhtä hyvin käyttää myös esiintymisessä: tarjoat ainutlaatuisen elämyksen kuulijoillesi. Laulajille erityisesti voin suositella ohjattuja hengitysharjoituksia, sillä ne rentouttavat hermoston (esiintyminen) ja auttaa hapenottokyvyssä ja tottakai pallean alueella erityisesti, joka vaikuttaa suoraan ääneen ja sen käyttöön.

Sanoin juuri eräälle laulunopettaja oppilaalleni, joka epäili ääntänsä: "olet oikeassa paikassa. Sinulle on luotu upea instrumentti ja se on valtavan kaunis. Anna sen soida vapaana ja virtaavana, juuri sellaisena kun se on. Se kantaa, usko vaan."

Tarkoitin mitä sanoin.

#findyourvoice